sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Vähiin käy ennekuin loppuu!

Hej!

Viidennen viikon työpäivät alkoi tiistaina. Olimme koko päivän vapaaehtoisten kanssa rengbuen salissa pitämässä aktiviteettejä. Päivän ohjelma oli hyvin tavallinen: teimme mitä vanhukset halusivat. Tanssimme, potkimme palloa, teimme hamahelmillä jne. Ja tietysti joimme kahvit. Pelasimme myös vanhusten kanssa Ludoa. Salla jäi yhdessä välissä yksin pelaamaan, ja oli hieman vaikeaa yrittää auttaa heitä pelissä, sillä kukaan heistä ei puhunut englantia. Eikä Salla ollut ikinä ennen pelannut ludoa... Elekielellä ja ruotsilla, sekä hyvin vähäisellä tanskalla pelaaminen kuitenkin sujui ihan kohtalaisesti! Rengbuen salissa soi aina musiikki, joten veimme sinne Annen kanssa CD-levyn, missä oli vanhoja suomalaisia lauluja. Ilmeisesti CD-levystä tykättiin, sillä se soi siellä vielä myöhemmin samalla viikolla. Tiistaina annoimme myös Davidille vihon, mihin olimme kirjoittaneet Mölkyn säännöt englanniksi (hänen pyynnöstä) sekä muutamia muita suomalaisia ulkoleikkejä kuten polttopallo ja peili. 

Keskiviikko aamupäivällä ei ollut mitään ohjelmavihkoon meille merkittyä ohjelmaa, sillä Pia ja Ingakin taas juoksentelivat paikasta toiseen. Niimpä lähdimme taas kyselemään kerroksista, jos joku haluaisi kävelylle ja yksi pyörätuolissa oleva nainen lähti meidän kanssa kävelylle. Me ollaan jo pikkuhiljaa kehitytty tossa pyörätuolilla kuljettamisessakin! Sujuu jo paljon paremmin kun ensimmäisillä viikoilla! Kun tulimme kävelyltä, menimme mukaan kokoukseen jossa oli mukana asukkaista koostu neuvosto, pääkokki, Inga ja yksi toimistotyöläinen. Kokouksessa suunniteltiin yhdessä toukokuun ruokalistaa sekä aktiviteettejä. On hienoa, että asukkaat saavat näin konkreettisesti vaikuttaa omiin oloihinsa täällä! Iltapäivällä oli taas vapaaehtoisten pitämä baari. Siellä autoimme kahvin kaatelussa jne, ja lopuksi siivoamisessa, sekä pidimme vanhuksille seuraa. 

Torstai aamupäivälle ei oltu merkitty mitään ohjelmaa, eikä kukaan ollut puhunut meille siitä mitään. Menimme alakertaan aamulla, mutta emme nähneet siellä ketään. Siitä sitten alkoikin Pian ja Ingan etsiminen. Lopulta löysimme Ingan ja kysyimme, että mitä voisimme tehdä. Hän sanoi, että kysykää jos joku haluaa kävelylle. Ei muuta kuin takaisin kämppään ja ulkovaatteet niskaan. Lähdimme taas kyselemään, että kuka haluaisi lähteä ulos. Saimme kuin saimmekin yhden pyörätuolissa olevan pappan mukaamme. Ennen kuin lähdimme, hoitaja sanoi, että tämä asiakas saattaa itkeä, mutta se ei johdu meistä. Emme ihan tarkalleen ymmärtäneet, että miksi, mutta ilmeisesti hänellä on paineita ja stressiä. Hän siis itkee usein. Ja onneksi meille sanottiin tämä, sillä emme pääseet kuin vasta hissiin ja hän jo itki. Ja koko matkanhan hän itki... Vähän siinä tuli meille molemmille surullinen olo, mutta siihenkin piti vain suhtautua ammattimaisesti. 

Kun tulimme lenkiltä, meillä oli hieman luppoaikaa ennen ruokaa, joten menimme kolmoskerrokseen pitämään vanhuksille seuraa. Siellä oli yksi asukas, joka ei ensimmäisillä viikoilla puhunut meille mitään. Hän oli meidän mukana kuitekin blå planetissa muutamia viikkoja sitten, ja kulki Sallan kanssa. Sen jälkeen hänestä on tullut meidän suhteen todella avoin! Hän pyytää meitä potkimaan palloa kanssaan ja kun näkee meidät niin hän tervehtii meitä jo kaukaa. Ja nyt hän puhui meille ensimmäisen kerran englantia, ja osasi sitä ihan hyvin! Hän kertoi, että on käynyt Turussa ja Helsingissä, sekä Olavinlinnassa. Luimme hänen kanssaan erästä englanninkielistä kirjaa Suomesta ja hän muisteli reissuaan. Me myös opetimme häntä ja hänen ystäväänsä laskemaan Suomeksi viiteen. (yritimme kyllä opettaa kymmeneen, mutta seitsemän, kahdeksan ja yhdeksän oli lähdes mahdottomia sanoa heille :D). He yrittivät myös opettaa meille Tanskaa ja nauroivat kun se ei meiltä ihan sujunut...

Torstaina iltapäivällä oli taas spisestuenissa laulua. Salla meni istumaan yhteen pöytään, jossa oli asiakas joka tarvitsee koko ajan jonkun hoitajan vierelleen, Hän on siis uusi talossa, ja ahdistuu jos hoitajaa ei ole lähettyvillä. Siinäkin on hieman vaikea ottaa luotettavan hoitajan rooli, kun ei yhteistä kieltä ole... Kaikki sujui kuitenkin hyvin!

Perjantaina meillä ei varsinaisesti ollut töitä ollenkaan, sillä Pia sanoi, että he ovat kaikki kolme silloin poissa. Yhdeltätoista olisi kuitenkin jumppa, johon saisimme mennä mukaan, mikäli haluaisimme. Ja niinhän me haluttiin. Jumpassa autoimme vanhuksia, tarjoilimme vettä ja vedimme jopa muutamia liikkeitä itse. Lopuksi oli taas hierontapiiri. Tuollakin jumpassa oli välillä vähän vaikea ymmärtää ja toimia, sillä jumppaa veti yksi vapaaehtoinen, joka ei puhunut englantia. Onneksi on olemassa elekieli!

Betaniahjemmet on siis erikoistunut muistisairaisiin, ja on ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka muistisairaudet näkyvät erilailla eri ihmisillä. Yksi nukahtelee vähän väliä, yksi yrittää aina varastaa jotain (jos ruokailusta muuta ei saa, hän varastaa niin monta servettiä kuin vaan mahdollista. Lauluhetkistä hän yrittää varastaa virsikirjoja jne), yksi haahuilee ympäriinsä, yksi on jatkuvasti kiukkuinen jne. Joistain vanhuksista myös huokuu heidän menneisyys. Yksi vanhus haluaa aina pelata palloa ja pelin aikana koittelee pulssia. Hän on selvästikkin entinen urheilija. Yksi vanhus tykkää tanssia ja jumpassakin jalka nousee todella korkealle, mistä voisi päätellä, että hän on joskus harrastanut tanssia. 

Täällä olemme myös huomanneet sen että Vanhuus on uusi lapsuus. Tällä siis tarkoitamme sitä, että jotkut vanhukset käyttäytyvät välillä kuin pienet lapset. Pienistä asioista kiukutellaan, ruuasta sanotaan kovaan ääneen että pahaa, syöminen sotkee ja tunteet näytetään aidosti. Mutta on nämä vanhukset ihania! 






Suomisvej! Torilla tavataan!
H.C Andersenin museo.



maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen

Hej!

Neljännen viikon maanantaina (10.4) aloitimme työt tavalliseen tapaan kello 10. Koristelimme Pian ja Ingan kanssa kerroksia pääsiäistä varten aiemmin tekemillämme koristeilla. Meidän apunamme oli myös Pian tyttö. Iltapäivällä meillä ei oikein ollut mitään tekemistä, sillä maanantaina ei vanhuksille ollut ohjattua toimintaa pääsiäisviikon takia. Kaikilla oli niin kiire pääsisäisvalmistelujen kanssa. Kysyimme Pialta mitä  voisimme tehdä ja hän sanoi, että käykää kysymässä kerroksissa, jos joku haluaisi kävelylle. Saimme kaksi vanhusta lähtemään meidän kanssa kävelylle. Yksi hoitajista sanoi, että toisen vanhuksen kanssa pitää olla tarkka, koska hänellä on dementia ja hän luulee menevänsä kotiin. Anne käveli tämän vanhuksen kanssa ja Salla käveli yhden miehen kanssa, jolla oli kävelykeppi. Meidän matkalle meinasi tyssätä jo alaovelle, sillä Annen kanssa kävellyt nainen ei suostunut tulemaan pihalle. Onneksi ohi käveli fysioterapeutti, joka kannusti naista lähtemään kanssamme ja niin matka jatkui. Sallan kanssa kävellyt mies osasi jonkin verran englantia. Hän kertoi, että meidän kotikadullamme olevat omakotitalot ovat kalliita, ja sinun täytyy olla varakas muuttaaksesi niihin. Lisäksi hän kertoi, että on asunut betaniahjemmetissä 3 vuotta ja tykkää todella asua sielä. Hän myös kyseli paljon Suomesta. 

Tälläinen vastuu, että meidät päästetään kahdestaan vanhusten kanssa kävelylle ulos vaikkei meillä oli yhteistä ja heillä on dementia, tuntuu hyvältä. Meihin selvästikkin luotetaan! 

Tiistaina olimme taas koko päivän rengbuen salissa. Siellä teimme vielä viimeisiä pääsiäisvalmisteluja sekä tanssimme ja potkimme palloa vanhusten kanssa. 

Keskiviikkona olikin päivä, jota täällä ollaan odotettu jo kauan. Vuorossa olisi pääsiäisruokailu. Meidän työpäivä alkoi kahdelta, jolloin menimme spisestuenin ja autoimme Piaa, Ingaa ja Elsebethiä koristelussa ja kattaamisessa. Kun sen olimme tehneet, pääsimme takaisin huoneeseemme laittautumaan. Viiden aikoihin iltapäivällä menimme takaisin spisestueniin. Sinne koontui muutamia työntekijöitä, vapaa-ehtoistyöntekijöitä, vanhuksia ja heidän omaisiaan. Heidät ohjattiin omiin pöytiin ja he saivat halutessaan ostaa pikkurahalla bingolappuja, sillä myöhemmin oli luvassa bingo. Ennenkuin koko tapahtuma alkoi, elsebeth toi meille kasan pääsiäissuklaata ja sanoi, että ne ovat meille. Se oli ihana ele!

Noin vähän ennen kuutta ruokailu alkoi virallisesti, ja elsebeth piti pienen avaijaispuheen. Tämän jälkeen jokainen sai hakea itselleen ruokaa seisovasta pöydästä. Tarjolla oli kalaa, kanaa, lammasta, perunoita, salaatteja, kananmunia sinappikastikkeessa jne. Juomaksi oli taas vettä, viiniä ja limsaa. Ruoka oli todella hyvää! Kaikki söivät pääruuan rauhassa, jonka jälkeen vuorossa oli jälkiruoka eli juustokakku. Meitä vähän ihmetytti, ettei juustokakun kanssa saanut kahvia, vaan kahvi jaettiin erikseen myöhemmin. Kun kakut oli syöty, vuorossa oli bingo. Sitä pelattiin kolme eri kertaa. Pääpalkintona oli pupun näköinen pussukka, jonka sisällä oli karkkia. Sivuosumina oli Elsebethin tekemiä, pupukukkaruukkuja. Myös me olisimme saaneet pelata, mutta se olisi ollut liian haastavaa, sillä numerot lueteltiin todella nopeaa, ja taskalaisten ääntämisestä on muutenkin välillä todella vaikea saada selvää. Tyydyimme siis katselemaan kun muut pelasivat. Meidän vieressä istunut mies kuitenkin onnistui saamaan osumia, ja sivuosumia muutamaankin kertaan ja lahjoitti voittonsa meille. Ihana mies!

Bingon jälkeen oli vuorossa kahvi. Kahvin kanssa tarjoiltiin myös konjakkia ja liköörejä, sekä suklaata. Oli hienoa nähdä, kuinka vanhukset söivät läheistensä kanssa tunteja, eikä kenelläkään ollut kiire minnekkään. Kun kaikki olivat lopulta syöneet ja lähteneet, autoimme Elsebethiä, Ingaa ja Piaa siivoamaan pöydät jne. Tästä kiitoksena saimme vielä eräältä toimistotyöntekijältä kiitokseksi kauniit pääsiäissuklaamunat. 

Tortsaina meillä alkoikin viiden päivän vapaat, mutta sää näytti harmillisesti huonolta lähes koko ajan. Perjantaina pääsimme kuitenkin käymään Kööpenhaminan eläintarhassa ja sunnuntaina kävimme tivolissa. Erityisesti tivoli oli meidän molempien mieleen, vaikkemme laitteissa käyneetkään. Se miljöö oli vain todella kaunis!